Saapastie 2, 33950 PIRKKALA

Kauppakeskus on avoinna arkisin klo 9–21, la 9–18 ja su 12–18.
Liikekohtaiset aukioloajat löydät liikkeiden omilta sivustoilta.

Veska kotimaiseen omistukseen

Veska kotimaiseen omistukseen

Kauppakeskus Veska on siirtynyt kokonaan suomalaiseen omistukseen. Kaupassa pirkanmaalainen sijoittajaryhmä on hankkinut Veskan alkuperäisen osan, jossa toimivat muun muassa Verkkokauppa.com, H&M, Dressmann, KappAhl, Vero Moda, Jack&Jones ja Subway. Kauppakeskuksen laajennus valmistui vuoden alussa. Siinä toimivat HopLop, Ninan Keittiö, Muppet ja Pirkkalan kunta. Laajennusosassa tilat on suunniteltu nykyaikaisiksi ja viihtyisiksi asiakkaille ja käyttäjille. Laajennus toteutettiin yhteistyössä kiinteistössä toimivien yritysten kanssa suunnitteluvaiheesta lähtien. – Nyt tehty hankinta mahdollistaa kauppakeskus Veskan jatkokehittämisen yhtenä kokonaisuutena, sanoo uusiin omistajiin kumppaneineen kuuluva Marko Kuusisto. – Haluamme lisätä huomattavasti asiakkaiden viihtyvyyttä. Osallistamme asiakkaita ja kiinteistössä toimivia yrityksiä Veskan kehittämiseen, jotta saamme luotua parhaan mahdollisen kokemuksen kauppakeskuksessa asioiville asiakkaille, Kuusisto jatkaa. Veskan alkuperäinen osa uudistetaan. Uudistustyöt ajoittuvat vaiheittain vuosille 2017-2018. – Veskan alkuperäisen osan uudistuksessa käytetään uusinta teknologiaa. Tuomme sisälle led-valaistuksen, päivitämme julkisivua ja parannamme piha-alueita. Tämän lisäksi haluamme vähentää kiinteistön kuormitusta ympäristölle, ottamalla käyttöön aurinkoenergian ja maalämmön, sähkön- sekä lämmöntuotannossa, kertoo Kuusisto. Kauppakeskuksen modernisoinnin työllistävä vaikutus on noin 20 henkilötyövuotta. KAUPPAKESKUS VESKA LYHYESTI ▪ Alkuperäinen osa valmistunut 2003 ja laajennusosa 2017 ▪ Sijaitsee Pirkanmaalla, Pirkkalan Partolassa ▪ Pinta-ala yhteensä 29 300 m2 Kauppakeskus Veska on Pirkkalassa sijaitseva ostoskeskus, jonne on helppo ja nopea tulla. Monipuolisten ja ystävällisesti palvelevien liikkeiden lisäksi Veskasta löytyy ravintoloita, liikuntakeskus ja lasten sisäleikkipuisto. Ostospäivä sujuu mukavasti myös lasten...
Pesu ry:n match show 23.4.

Pesu ry:n match show 23.4.

Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys ry järjestää hyväntekeväisyys match shown sunnuntaina 23.4.2017 kauppakeskus Veskan parkkipaikalla Pirkkalassa. Kehät: – Alle 12 v. lapsi ja lelukoira – Rescuet – Pienet pennut (aikuisena max. 40cm) – Isot pennut – Pienet aikuiset (max. 40cm) – Isot aikuiset Ilmoittautumiset alkavat kello 10.00 ja kehät pyörähtävät käyntiin kello 11.00 alkaen. HUOM! Otathan mukaan koiran rokotustodistuksen, mieluusti tasarahan ja tietty hyvän mielen! Tuomarit: – Tarja Uuskivi – Taija Kela – Veera Järvinen Hinnat: – Ennakkoon 6€ / koira – Paikan päällä 8€ / koira – Lelukoiramätsäri 2€ / lapsi ( Ilmoittautuminen paikan päällä ) Paikalla myös herkullinen buffetti sekä PESU ry:n infopöytä. LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! Pesu Ry Lue lisää: Pesu.org Tapahtuma...
Laatukalusteet pihaan, terassille ja parvekkeelle!

Laatukalusteet pihaan, terassille ja parvekkeelle!

Veskan toiseen kerrokseen avattu High Quality Products Oy on erikoistunut laadukkaisiin polyrottinkikalusteisiin. Lisäksi valikoimasta löytyvät muut kalusteet ja tarvikkeet, joilla loihdit pihaan, terassille tai parvekkeelle viihtyisän kesäolohuoneen. Mallistosta löytyy sekä luxus-sarjoja että kompakteja kalusteryhmiä pienillekin parvekkeelle.  Kaikki tuotteet on kudottu käsin synteettisestä polyrottingista. Polyrottinki on kestävä, uv-suojattu sekä helppohoitoinen vaihtoehto. Tuotevalikoimia päivitetään säännöllisesti. Nyt on oikea aika lähteä kesäkalusteostoksille! Ennakkovaraajille -10% alennnus! Lue lisää ja tutustu valikoimaan:...
Apple-päivä Verkkokauppa.comissa

Apple-päivä Verkkokauppa.comissa

Tule tutustumaan Applen tuotteisiin Verkkokauppa.com Pirkkalaan lauantaina 1.4. Tule tutustumaan Apple tuotteisiin Verkkokauppa.comin Apple Shoppiin lauantaina 1.4. Kokeiltavana on muun muassa Apple Watch juoksumatolla. Sadalle ensimmäiselle Apple Watchia kokeilevalle jaossa Apple-kassi. Sata ensimmäistä osallistuu myös arvontaa, jossa voi voittaa Apple Watchin...
1000 suklaamunan jahti Veskassa pääsiäislauantaina!

1000 suklaamunan jahti Veskassa pääsiäislauantaina!

Tervetuloa viettämään pääsiäislauantaita Veskaan koko perheen voimin! Kappakeskuksen myymälät järjestävät asiakkailleen 15.4. tuhannen suklaamunan jahdin! Kaikkiin myymälöihimme piilotettuja suklaamunia voi pitää silmällä shoppailun lomassa tai voit tulla leikkimielellä kokeilemaan montako pääsiäismunaa sinä löydät. Seuraa Veskan somea ja pysyt kartalla, mitä muuta hauskaa järjestämme kevään mittaan! https://www.facebook.com/kauppakeskusveska/ https://www.instagram.com/kauppakeskusveska/ Kauppakeskus avoinna pääsiäisenä: Pitkäperjantai 14.4. 12-18 Pääsiäislauantai 15.4. 9-18 Pääsiäispäivä su 15.4. 12-18 2. pääsiäispäivä ma 16.4. 12-18 Tarkista myymäläkohtaiset aukiolot liikkeiden omilta sivuilta!...

Pin It on Pinterest