Vocatumilla treenaaminen on helppoa!

Vocatumilla treenaaminen on helppoa!

Päivi Viitasaari on käynyt Pirkkalan Vocatumilla jo yli vuoden. Treenaaminen on hänen mukaansa helppoa. Neljästi vuodessa saliohjelmat päivitetään PT:n johdolla ja kerran puolessa vuodessa kehitystä tarkkaillaan kuntotestillä ja kehonkoostumusmittauksella. Salillaan Päivi arvostaa rauhallisuutta ja hyvää ilmapiiriä.

– Teen työkseni palkanlaskentaa. Jo aiemmin harrastin useamman vuoden kuntosalia ja sitten aloitin kuntonyrkkeilyn. Se harrastus minun piti kuitenkin lopettaa. Äitini, joka kävi täällä jo ennen minua, houkutteli minut Vocatumille. Tänne tulin ja täällä aion pysyäkin, Päivi hymyilee.

Kuntosalilla käyminen on tällä hetkellä Päivin pääharrastus, mutta lisäksi sporttinen nainen käy lenkillä ja zumbaamassa kerran viikossa. Kesäisin hän myös rullaluistelee ja pyöräilee.

”Vaihtuva ohjelma piristää”

Aiemmin Päivin kuntosaliharrastus tyssäsi, kun ohjelma kävi liian pitkäveteiseksi.

– PT teki aiemmalla salilla minulle ohjelman, joka pysyi samana viikosta toiseen. Yhden ohjelman tekeminen oli suhteellisen kallista, eikä ohjelmaa päivitetty lainkaan. Kiinnostukseni kuntosaliharrastukseen lopahti sen myötä, Päivi toteaa.

Vocatumin jäsenyyteen kuuluvat muun muassa PT-palvelut, kolmen kuukauden välein päivittyvä ohjelma ja säännölliset kuntotestit ja kehonkoostumusmittaukset.

– Tämä on tosi kätevä palvelu. Tuloksiakin tulee! Se houkuttelee jatkamaan harrastusta ja pitämään kuntoa yllä, kun tasaisin väliajoin näkee, miten on edistynyt. Myös vaihtuva ohjelma piristää. Vaikka treenaa säännöllisesti, niin muuttuvan ohjelman tuntee. Erilaiset liikkeet käyvät eri lailla lihaksiin, Päivi iloitsee.

”Treenaaminen on tehty niin helpoksi, ettei tästä saa vaikeaa millään”

Vocatumilla treenaaminen on helppoa. Ovensuussa odottaa päätelaite, johon Päivi ja kuntosalin muut asiakkaat laittavat oman henkilökohtaisen avaimensa.

– Laite näyttää kaikki ohjelmat, jotka minulle on tehty. Minä valitsen sen, jonka haluan sinä päivänä tehdä. Osassa laitteista on avaimenlukija, joka kertoo aina laitteeseen mennessä, kuinka monta toistoa ja sarjaa tehdään ja millä painoilla. Laite myös laskee toistot ja kertoo, mikä liike on seuraavana vuorossa, Päivi kuvailee.

Henkilökunta Pirkkalan Vocatumilla on Päivin mukaan ammattitaitoista ja mukavaa.

– Kaikki liikkeet käydään läpi perusteellisesti aina, kun ohjelmaa päivitetään. Henkilökunta on mukavaa, ja he ovat aina valmiita auttamaan. Jos teen jonkin liikkeen väärin, niin minua tullaan koputtamaan olkapäähän. Ohjaus on ammattitaitoista, Päivi hymyilee.

Myös salin rauhallisuus ja hyvä ilmapiiri ilahduttavat.

– Täällä on rauhallista, ja treeniä saa tehdä omaan tahtiin ohjelman mukaan. Laitteisiin ei tarvitse pahemmin jonotella. Tämä on juuri sellainen kuin mainostetaankin – tavallisten ihmisten kuntosali. Treenaaminen on tehty niin helpoksi, ettei tästä vaikeaa saa millään, Päivi päättää.